Levy valmistuuuuuu!!!!!!!
Uskokaa tai älkää, mun levy alkaa olla pian valmis! Biisejä miksaillaan jo!
En osaa itse enää edes miettiä, mitä tulen tuntemaan, kun tämä yli puolentoista vuoden urakka on ohi…Oon jo turtunut ja tottunut tähän epävalmiiseen tilaan, tottunut vastailemaan ihmisille:” sit kun se on valmis…”
Levy tulee olemaan tuotannoltaan erilainen kuin Annankatu, mutta mun biisejähän ne on, perusmeininki pysyy siis samana. Tuottajaksi päätyi lopulta aikataulu- jne söhläilyjen jälkeen mun hyvä ystäväni Janne Oinas, ja pianistini ja ystäväni Tapio Viitasaari on ollut kokoajan mukana myös.
Ollaan kolmistaan saatu aikaiseksi jotain, mistä ainakin itse olen ylpeä. Kauhistuttaa tosin päästää biisit muiden kuultaviksi näin pitkän rupeaman jälkeen…
Lisäksi mä olen hillunut viimeiset kuukaudet kameran kanssa ja kuvannut. Kuvannut treenejä, studiosessioita, keikkoja ja tapaamisia, mutta myös koti-iltoja, juhlia, ystäviäni ja ajatuksiani. Sitä matskua voi nähdä ensi maaliskuussa alkavassa Iholla-ohjelmassa Subilta. On ollut hurjaa, mutta myös opettavaista, joutua puhumaan itsestään muutenkin kuin pelkästään biisien kautta.
Nyt mä meen studioon kuulemaan uusimpia miksejä Thelmasta&Louisesta, hyvää viikonloppua!
Xoxo,
Heli
Hanhis Nov 18, 2011
Tämä on kyllä hieno kuulla. Levyä odotellaan jo innolla.
Hyvä viikonloppua ja alkavaa talvea Helille!
Toni Nov 23, 2011
Heli, vau! Upeaa kuulla, että levy on melkein valmis!
Ei haittaa, vaikka tässä on mennyt aikaa; tärkeintähän on, että levy on sellainen, johon voit olla itse täysin tyytyväinen. Uskon että kuulijatkin varmasti ovat
Vesala ite Nov 24, 2011
Loistavaa, Heli! Kiitos väliaikatiedoista. Odottavan aika on pitkä, sanotaan, ja sehän kyllä pitää paikkansa. Mutta mukava tietää, että SE päivä on jälleen lähempänä. Iloa ja valoa sinulle!
Sarppa Feb 23, 2012
Moi.
Katsoin viime tiistaina Helsingin Herran ja kolahti, kun kuulin sen aivan ihanan ja koskettavan biisin, tein tausta työtä ja sain selville että se on Barcelona biisi ja Heli Kajo esittää.. Todella ihana biisi ja kuvaa jotenkin omaa alämääni. Haluaisin tietää, että miten saan tuon biisin kokonaisuudessa itselleni?
Tsemiä paljon teille tulevaan!
Janne Mar 04, 2012
Moi! Kuulin sun “jos mä kuolen nuorena”-biisin TV-mainoksessa ja rakastuin siihen<3 toivottavasti se löytyy sun levyltä kun en sitä mistään muualta löytänyt. Sointukiertoja tässä just koitan kuunnellen etsiä että voi itekki lauleskella sitä! <3
Fanipala Mar 05, 2012
Juuri kun tänään mietin, että ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään uutta. Niin näin mainoksen sinusta subilla. Olit ihana siinä neljän tähden illallisessakin, joten odotan uutta ohjelmaasi innolla!! Eikä tietenkään pidä unohtaa tulevaa levyäsi. Sitä on tullutkin odoteltua jo todella pitkään. Uskon sen olevan todellakin odottamisen arvoinen
doux Mar 14, 2012
ihanaa ♥ tykkään!
Innokas odottaja Mar 18, 2012
Ootan niin innolla sitä levyä!
Kunpa se ois äkkiä valmis, tiedän että siitä tulee jotain aivan mahtavaa!
irmaliina Mar 22, 2012
Koska levy tulee ulos?
Mä haluan kuulla laulua barcelonasta<3
Heli Mar 25, 2012
Kiitos ihanat!!
Barcelona ja Jos mä kuolen nuorena löytyy molemmat levyltä, ja levy ilmestyy toukokuussa!
Jos mä kuolen tulee ulos huomenna, eli maanantaina 26.3.
Mua jännittää.
xoxo, h