Sipe
Nonni, ystävät, nyt mä saan teille kertoa, että olen löytänyt mitä ihastuttavimman ja ehkä hieman yllättävän tuottajan levylleni, nimittäin Sipe Santapukin!
Kävi ilmi, että me jaetaan innostus ranskalaiseen chansoniin, ja siitä se sitten lähti.
Nyt mä siis kirjoitan biisejä ja treffailen Sipeä aina, kun se tulee piipahtamaan Helsinkiin ja välillä kehtaan soittaa sille iPhoneen äänitettyjä RAAKAdemojani, yleensä vaan muuten parannetaan maailmaa. Taikka mun elämänkoukeroita 
Me jaetaan myös rakkaus sushiin ja lenkkeilyyn, paitsi että mähän en kehtaa melkein sanoa kellekään, että en tosiaan ole urheillut kohta kahteen kuukauteen melkein ollenkaan, apua…
On kevät, mutta uudet kappaleeni ovat jotenkin inhottavan synkkiä. Äsken Stoolin Katja, (mun promoottorini) sen keksi, pelastuksen, aion järjestää pitkästä aikaa bänditreenit ja soittaa kaikki biisit niiden kanssa, ja juottaa hieman viiniä siinä samalla, saan sieltä varmasti takaisin sen innostuksen, minkä yksin kotona nysvääminen on kadottanut!
xoxoxoxo
h
Jaana Apr 12, 2010
Heh, katsos vaan…eihän niistä biiseistä sitten tulekaan ihan yltiöonnellisia, jos nyt jo valittelet biisejen synkkyyttä

Kyllä se kultainen keskiviiva löytyy. Annat vaan itses niihin biiseihin, joko siitä tykätään tai ei. Ja mä sanon, että TYKÄTÄÄN!
Ihanaa ja aurinkoista kevättä, linnut laulaa ja koirankakka haisee!
Hanhis Apr 17, 2010
Sipe Santapukki on etäisesti tutun kuuloinen nimi…
Ja kyllä ne biisit alkavat siitä muodostumaan ja varmasti alkaa löytymään myös se “kultainen keskitiekin” tulevalle levyllesi, jota ainaski minä odottelen jo hyvin innoissaan. ;]
Ja hyviä kevään jatkoja Helille! =)